lauantai 26. lokakuuta 2013

Täällä taas

Pari vuotta on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoitin blogia. Lopettamisen syynä oli osittain kyllästyminen, osittain ajanpuute. Vanhan, samannimisen blogini linja oli myös sellainen, että aihe alkoi tuntua jotenkin loppuunkalutulta. Mietin uudelleenaloittamista moneen kertaan, mutta vasta nyt tuntui oikealta hetkeltä jatkaa. Harmillisesti joku mainossivusto oli vallannut poistetun blogin osoitteen, mutta eipä tuo niin haittaa, jatketaan sitten täällä. Osoitteessa ei ole eroakaan kuin yhden kirjaimen verran.

Vanha blogi käsitteli elämänmuutosta, ekologisuutta ja raakaravintoa sekä muita samaan aihepiiriin enemmän tai vähemmän kuuluvia asioita. Tällä kertaa en ajatellut rajata aihepiiriä sen tarkemmin, kuin että kirjoitan niistä asioista, joita olen kulloinkin pohdiskellut. Vanhan blogin teemoja tulee varmaan edelleenkin vilahtelemaan teksteissä, mutta mistään varsinaisesta elämänmuutoksesta en halua enkä voikaan kirjoittaa, muutoksesta kun on tullut aika lailla pysyvä olotila. Mitään syvällisiä analyyseja tai säkenöiviä pohdiskeluja lienee myöskin turha odotella, siitä pitävät huolen talouden kaksi pikkuihmistä, joilla on tapana häiritä meidän isompien yöunia...

Joka tapauksessa, tervetuloa mukaan niin uudet kuin vanhatkin lukijat! Toivottavasti viihdytte :)