perjantai 6. joulukuuta 2013

Enemmän kuin tavara

Vaikka nykyään tuntuu helpolta luopua melkein tavarasta kuin tavarasta, niin jossain se raja tulee itselläkin vastaan. Tässä tapauksessa viulun jousessa. Vanha jouseni katkesi pari vuotta sitten. Se korjattiin, mutta viulunkorjaaja varoitteli, ettei se luultavasti tule kestämään, sillä katkeamiskohta oli niin hankalassa paikassa. No, niinpä sitten heti ensimmäisellä soittokerralla jousi katkesi uudestaan samasta kohtaa. Tällä kertaa mitään ei ollut enää tehtävissä ja korjaaja suositteli jouselle uutta elämää vaikka kukkakeppinä. Itselleni tuo ajatus tuntui vähän hassulta, eikä meillä kyllä ole tarvettakaan kukkakepille. Laitoin jousen kaapin perälle ja päätin keksiä sille vielä jotain käyttöä. Valitettavasti mitään käyttöä ei kuitenkaan ole ilmaantunut, ja nyt kaappia siivotessa tulin siihen tulokseen, että ei kai auta kuin laittaa jousi pois.

Helpommin sanottu kuin tehty. En tiedä onko muillakin soittoharrastajilla samanlainen asenne, mutta itselleni viulu on muutakin kuin pelkkä tavara. Se on harjoitusväline ja harjoittelukaveri, sen kanssa yhdessä kehitytään uusissa taidoissa ja koetaan kaikenlaisia jännittäviä tilanteita konserteista matkoihin. Jos viululleni kävisi jotakin, surisin sitä varmaan samaan tapaan kuin vaikka lemmikkieläintä. Vähän sama juttu pätee myös jouseen, vaikkei sillä aivan niin omaa identiteettiä mielessäni olekaan. Niinpä jo ajatuskin siitä, että laittaisin jousen roskikseen, tuntuu aivan kamalalta.

Rikkinäistä tavaraa on kuitenkin ihan turha säästellä, kun sille ei mitään käyttöä kerran ole. Vaikka kuinka olisi tunnearvoa. Vähän tunsin itseni hölmöksi, mutta lopulta pyysin miestä viemään jousen pois, koska itse en kerta kaikkiaan pysty.

(Jos jollain teistä lukijoista sattuisi olemaan rikkinäiselle jouselle käyttöä, niin tuolla se kököttää eteisessä edelleenkin, koska käskin miestä vielä odottamaan roskiinheittämisen kanssa. Olisin enemmän kuin iloinen, jos se vielä kelpaisi jollekin muulle vaikka koristeeksi. Myös kaikki ideat uusiokäytöstä otetaan mielellään vastaan!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti