Joulukoti

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja ainakin meillä adventtikynttilät ja ensimmäiset joulukoristeet (lähinnä jouluvalot) on kaivettu esiin kaamosta piristämään. Tänä vuonna olen oikeastaan myöhässä omista rutiineistani, koska yleensä jo marraskuun puolivälissä iso osa koristeista on ollut esillä. Toivon, että vähän myöhäisempi liikkeellelähtö estäisi sen, että tapaninpäivän iltana kaikki joulusälä on pakko saada pois näkyvistä kun siihen on jo ehtinyt kyllästyä.

Olen monessa suhteessa jouluihminen. Kärsin jokasyksyisestä pimeydestä todella paljon, joten joulu tuo mukavasti muuta ajateltavaa kuin kaamosmasennuksessa vellomisen. Tykkään laittaa kotia joulukuntoon, mutta sattuneesta syystä meillä ei kuitenkaan ole hirveästi koristeita. Minulle joulutunnelman tuovat varsinaisten koristeiden sijaan valot, kukat ja tietyt ruokalajit, joita syödään pitkin joulukuuta. Niin, ja tietenkin musiikki. Ruukkumallisen joulukuusen (tai joulusypressin tai -tuijan) lisäksi koristeina toimivat oikeastaan vain lapsena sedältä saamani kuusipöllistä tehty joulutonttu sekä lapsille hankittu taskukalenteri, johon on tänä vuonna piilotettu duploja nuorimmaista varten. Lisäksi vaihdan sohvatyynyihin päälliset ja keittiöön jouluiset patalaput ja keittiöpyyhkeen. Melko vähän moneen muuhun verrattuna, mutta itselleni aivan riittävästi tuomaan tavaraähkyn, kun koristeita on jokusen viikon katsellut.

Katselen mielelläni sisustuslehtien kuvia jouluasuun puetuista kodeista, mutta en kuitenkaan haluaisi laittaa omaa kotiani samalla tavalla. Kuvissa runsaasti koristellut kodit näyttävät mukavilta, mutta itseäni krääsämäärä alkaisi ahdistaa viimeistään vuorokauden jälkeen. Puhumattakaan siitä, miten paljon tilaa koristeiden säilyttäminen vie koko muun ajan. Meillä kaikki koristeet mahtuvat kahteen laatikkoon varaston perälle, enkä enempää haluaisikaan. Runsaudenkaipuun iskiessä voi onneksi käydä ihailemassa kauppojen näyteikkunoita ja joulumarkkinoiden käsityökojuja, minkä jälkeen on taas ihana palata omaan rauhoittavan yksinkertaiseen kotiin.

Ahdasta vai ei?

Muistelen välillä aiempaa asuntoamme ahdistuksensekaisin tuntein. Tilaa oli yhden pikkuhuoneen verran enemmän, asukkaita neljän sijaan kaksi, ja tavaraa loputtomasti. Nykyinen kotimme tuntuu paljon mukavammalta ja avarammalta, vaikka asukasmäärä onkin tuplaantunut ja neliöt vähentyneet entiseen verrattuna.

Asumme nykymittapuun mukaan ahtasti, sillä 55 neliön kaksiossa meitä on neljä. Muuttovaiheessa, jolloin ensimmäinen lapsi oli vasta syntynyt, tutut kauhistelivat. Eihän kukaan nyt mahdu lapsen kanssa noin pieneen asuntoon. Sitten tuli toinen lapsi, ja tietenkin kauhistelukommenttien uusi kierros. Erään kerran, kun ruokatunnilla miehen työkaverit taas ihmettelivät asumisratkaisuamme, mies tokaisi vastaukseksi, että tulemme niin hyvin toimeen keskenämme ettei kenenkään tarvitse eristäytyä minnekään ja pienikin tila riittää. Pöytäseurue oli kuulemman hiljentynyt ja kummasti puhe kääntyi muihin aiheisiin.

Hassuinta asiassa on se, että itse asiassa tämä asunto tuntuu entiseen verrattuna tilavammalta. Osaltaan tietysti tavaroiden karsiminen on auttanut, mutta ennen kaikkea kiitos kuuluu hyvälle pohjaratkaisulle. Siinä missä vanhassa asunnossa hukattiin neliöitä kaikenlaisiin käytäviin ja hankalan malliseen välihuoneeseen, nykyinen asunto on heti tuulikaapista sisääntultaessa yhtä avointa tilaa makuuhuonetta ja huoltotiloja lukuunottamatta. Mistään ei ole tarvinut tinkiä, ja esimerkiksi monessa ahtaasti asuvassa lapsiperheessä näkemäni ratkaisu, jossa lapsilla on oma huone ja vanhemmat nukkuvat makuuhuoneessa, on meille aivan turha. Makuuhuoneessa nukutaan, kaikki muu on oleskelutilaa, enkä itse missään vuodesohvassa edes suostuisi nukkumaan.

Pieni asunto ei oikeastaan ole edes budjettikysymys, vaikka moni varmaan niin kuvitteleekin. Samalla hinnalla saisi ainakin kerrostalokolmion jostain huonommalta alueelta. Asunto on kuitenkin hyvällä paikalla, rauhallisen kadun varrella mutta kuitenkin kävelymatkan päässä palveluista ja liikenneyhteyksistä, ja ennen kaikkea tässä on oma piha. Ihan kauheasti emme vietä aikaa pihalla muuten kuin tietysti kesällä, mutta jo se, että ikkunasta näkyy luontoa vastapäisen talon seinän sijaan, piristää kummasti. Häiriinnyn myös herkästi kaikenlaisista äänistä, joten sen kannalta on erittäin hyvä, että seinänaapureita on vain yksi.

Voisi oikeastaan sanoa, että tämä tila on meille optimaalinen. Pienempi alkaisi olla jo liian pieni ja jostain joutuisi tinkimään. Suurempaan taas ei kenelläkään ole tällä hetkellä varsinaista tarvetta tai halua. Nyt koko asunto on käytössä, eikä hukkatilaa ole ollenkaan. Pienten lasten kanssa tämä on vielä helppo toteuttaa, koska lapset haluavat joka tapauksessa touhuta siellä, missä vanhemmatkin ovat. Isommille lapsille sen sijaan tarvinnee vähän enemmän tilaa, joten eiköhän meilläkin ole muutto edessä vielä jossain vaiheessa. Siihen asti nautimme tästä juuri sopivasta asunnostamme täysin siemauksin.