Ahdasta vai ei?

Muistelen välillä aiempaa asuntoamme ahdistuksensekaisin tuntein. Tilaa oli yhden pikkuhuoneen verran enemmän, asukkaita neljän sijaan kaksi, ja tavaraa loputtomasti. Nykyinen kotimme tuntuu paljon mukavammalta ja avarammalta, vaikka asukasmäärä onkin tuplaantunut ja neliöt vähentyneet entiseen verrattuna.

Asumme nykymittapuun mukaan ahtasti, sillä 55 neliön kaksiossa meitä on neljä. Muuttovaiheessa, jolloin ensimmäinen lapsi oli vasta syntynyt, tutut kauhistelivat. Eihän kukaan nyt mahdu lapsen kanssa noin pieneen asuntoon. Sitten tuli toinen lapsi, ja tietenkin kauhistelukommenttien uusi kierros. Erään kerran, kun ruokatunnilla miehen työkaverit taas ihmettelivät asumisratkaisuamme, mies tokaisi vastaukseksi, että tulemme niin hyvin toimeen keskenämme ettei kenenkään tarvitse eristäytyä minnekään ja pienikin tila riittää. Pöytäseurue oli kuulemman hiljentynyt ja kummasti puhe kääntyi muihin aiheisiin.

Hassuinta asiassa on se, että itse asiassa tämä asunto tuntuu entiseen verrattuna tilavammalta. Osaltaan tietysti tavaroiden karsiminen on auttanut, mutta ennen kaikkea kiitos kuuluu hyvälle pohjaratkaisulle. Siinä missä vanhassa asunnossa hukattiin neliöitä kaikenlaisiin käytäviin ja hankalan malliseen välihuoneeseen, nykyinen asunto on heti tuulikaapista sisääntultaessa yhtä avointa tilaa makuuhuonetta ja huoltotiloja lukuunottamatta. Mistään ei ole tarvinut tinkiä, ja esimerkiksi monessa ahtaasti asuvassa lapsiperheessä näkemäni ratkaisu, jossa lapsilla on oma huone ja vanhemmat nukkuvat makuuhuoneessa, on meille aivan turha. Makuuhuoneessa nukutaan, kaikki muu on oleskelutilaa, enkä itse missään vuodesohvassa edes suostuisi nukkumaan.

Pieni asunto ei oikeastaan ole edes budjettikysymys, vaikka moni varmaan niin kuvitteleekin. Samalla hinnalla saisi ainakin kerrostalokolmion jostain huonommalta alueelta. Asunto on kuitenkin hyvällä paikalla, rauhallisen kadun varrella mutta kuitenkin kävelymatkan päässä palveluista ja liikenneyhteyksistä, ja ennen kaikkea tässä on oma piha. Ihan kauheasti emme vietä aikaa pihalla muuten kuin tietysti kesällä, mutta jo se, että ikkunasta näkyy luontoa vastapäisen talon seinän sijaan, piristää kummasti. Häiriinnyn myös herkästi kaikenlaisista äänistä, joten sen kannalta on erittäin hyvä, että seinänaapureita on vain yksi.

Voisi oikeastaan sanoa, että tämä tila on meille optimaalinen. Pienempi alkaisi olla jo liian pieni ja jostain joutuisi tinkimään. Suurempaan taas ei kenelläkään ole tällä hetkellä varsinaista tarvetta tai halua. Nyt koko asunto on käytössä, eikä hukkatilaa ole ollenkaan. Pienten lasten kanssa tämä on vielä helppo toteuttaa, koska lapset haluavat joka tapauksessa touhuta siellä, missä vanhemmatkin ovat. Isommille lapsille sen sijaan tarvinnee vähän enemmän tilaa, joten eiköhän meilläkin ole muutto edessä vielä jossain vaiheessa. Siihen asti nautimme tästä juuri sopivasta asunnostamme täysin siemauksin.