Myönnän, olen ollut varsinainen shoppailuriippuvainen vielä joitakin vuosia sitten. Mistä tahansa löytyi hyvä syy hankkia uutta: huonosta päivästä, hyvästä päivästä, itsensä palkitsemisesta, tylsyydestä, väsymyksestä... Onnekseni olen päässyt enimmäkseen eroon tällaisesta tunneostamisesta. En kuitenkaan kokonaan, se on tullut taas tämän syksyn aikana huomattua.
Jostain syystä tämä pimeä kausi on ottanut vielä tavallistakin enemmän voimille. Taustalla ovat varmaan ainakin osittain huonosti nukutut yöt, kummallisesti nimittäin lapsilla on tapana heräillä syystä jos toisesta suunnilleen vuoroöin. Olen vähitellen alkanut epäilemään, että pahukset sopivat asiasta keskenään, mutta toisaalta 1- ja 4-vuotiaan keskinäistä kommunikaatiota katsellessa ajatus alkaakin tuntua aika absurdilta. (Kuvitelkaa tilanne, jossa isompi sisarus yrittää tuskastuneena selittää samaa asiaa kuudennen kerran, kun taas nuorempaa kiinnostaa lähinnä kiljumien ja legojen tunkeminen suuhun.) Oli väsymyksen syy mikä tahansa, en ole ehkä kaikilla elämän osa-alueilla ollut ihan parhaimmillani. Tämä näkyy varsinkin harkintakyvyn puutteena. Yleensä mietin nykyään melko kauan ennen kuin hankin mitään uutta, mutta väsyneenä harkinta-aika jotenkin vain unohtuu ja kaikkea tulee hankittua paljon löyhemmin perustein. Onneksi en nyt kuitenkaan ole ostellut varsinaisesti turhia asioita. Ostokset voisi karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: sellaisiin, joiden ostamista olen harkinnut pidempään, vuoden-parikin parhaimmillaan, mutta joihin ei ole tuntunut olevan ylimääräistä rahaa, sekä sellaisiin tarpeellisiin, joiden hankkimista olisin normaalitilassa venyttänyt paljon pidemmälle. Mitään lopullista katastrofia ei siis ole päässyt tapahtumaan, mutta en kuitenkaan ole aivan tyytyväinen tähän kehityssuuntaan.
Ostamiseen liittyvä tunnelataus ei ole myöskään hävinnyt minnekään, vaikka ostamisen määrä on vähentynyt radikaalisti. Ennen itse ostotilanteesta sai suorastaan euforisen tunteen, jota seurasi hyvin nopeasti shoppailukrapula ja huono omatunto. Nykyään euforiavaihe on jäänyt pois, mutta huono omatunto on ja pysyy, välillä suorastaan naurettavuuksiin asti. Esimerkiksi taannoin ostin uudet lakanat paikoitellen puhkikuluneiden tilalle. Ostokselle oli ihan todellinen tarve, koska meillä on vain kahdet lakanat per käyttäjä, mikä alkaa olla aika minimimäärä. Itse en ainakaan haluaisi sinnitellä yksillä lakanoilla, vaikka muuten melko minimalisti olenkin, tai ainakin yritän kovasti olla. Silti tunsin huonoa omaatuntoa uusiin lakanoihin käytetystä rahamäärästä ja mietin, olisiko risoilla lakanoilla voinut sinnitellä vielä pari kuukautta.
Kultainen keskitie lienee näissäkin asioissa paras. Liikaa ei kannata ostella, mutta ei rahankäytöstä kannata tehdä itselleen mitään elämää suurempaa mörköäkään. Muuten ostotottumusten muokkaamisessa ei ole päästy siihen tavoitteeseen, joka ainakin itselleni on tärkeää: tietynlaisen tavaran ylivallan vähentäminen elämässä. Huonoa omaatuntoa potemalla tavarat hallitsevat ajattelua edelleenkin, oli niitä vähemmän tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti