Kliseistä, mutta ah niin totta. Ainakin omalla kohdallani.
Aloitin tavaran vähentämisellä samoihin aikoihin, kun aloin odottaa esikoistani. Ensialkuun suurin motivoija oli varmaan jonkinlainen pesänrakennusvietti, mutta vähitellen tavaran karsimisesta itsessään tuli tärkeää. Huomasin, että vähemmälläkin materialla pärjää, koti on helpompi pitää siistinä aiemmin vallinneen ainaisen kaaoksen sijaan ja mielikin tuntui selkiytyvän samaa vauhtia tavarakasojen häviämisen myötä. Lisämotivaatiota hommaan toi se, että tavaroista sai rahaa - pystyin elämään oikein mukavasti äitiyslomalla, koska vanhoja tavaroita myymällä sai lisätuloja. Hieman kyllä kirpaisi, kun mietin paljonko niihin oli tullut uutena tuhlattua, mutta parempi kai edes jälkikäteen tullut laiha lohtu...
Tuohon aikaan en ollut vielä törmännyt käsitteeseen minimalismi, mutta sitä kohti oltiin kovaa vauhtia menossa. Tavaroiden vähentäminen levisi myös muun elämän yksinkertaistamiseen: turhia ja kuormittavia asioita jäi pois, esimerkiksi television katsomisen lopetin oikeastaan kokonaan. Myös harrastuksia karsin, osaltaan tietysti olosuhteiden pakosta, pienen vauvan kanssa kun ei paljon huvittanut lähteä kotoa mihinkään. Erään rakkaan ja paljon aikaa vieneen harrastuksen jätin vähäksi aikaa kokonaan ja myin lähes kaikki harrastusvälineetkin. Palasin myöhemmin takaisin tämän harrastuksen pariin (no, sen verran kuin tässä elämäntilanteessa nyt ehtii), mutta täydellinen irtiotto ei siltikään harmita; sain aivan uutta etäisyyttä ja sitä kautta huomattavasti paremman asenteen harrastamiseen. Entisen suorittamisen ja kilpailullisen mielentilan sijaan itse tekemisestä tuli tärkeää. Osalle harrastuskavereista tämän ymmärtäminen oli todella vaikeaa, mutta sekään ei enää oikeastaan haitannut.
Nyt olen päässyt karsimisessa siihen vaiheeseen, että tavaramäärä alkaa olla balanssissa käytössä olevan pienehkön tilan kanssa. Salaa haaveilen vieläkin vähemmästä - olisi todella hienoa, jos koko omaisuuden voisi pakata reppuun ja lähteä siltä seisomalta seikkailemaan ympäri maailmaa. Lapsiperheen arjessa tämä jää vain haaveeksi, mutta ehkä vielä jonakin päivänä sekin unelma toteutuu. Sitä odotellessa jatkan henkilökohtaisen omaisuuteni vähentämistä ja toivon siinä sivussa osaavani opettaa myös lapsille muita arvoja kuin järjettömän tavaran haalimisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti